”On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri.

Nuo monenlaiset kauniit värit yhteen sopii juuri.”

Totesimme Pirjo-papin kanssa, että pidämme rippikoulut ”elämyksellisellä” otteella. Onhan rippikoulu jo itsessään yksi nuoren elämän suurista ja toivottavasti unohtumattomista elämyksistä. Meidän seurakunnassamme elämyksellinen rippikoulu tarkoitti käytännössä sitä, että rippikoululaiset pääsevät mahdollisimman paljon itse tekemään ja kokemaan uskoon ja seurakuntaan liittyviä asioita.

Koulussakaan ei opi asioita vain ulkoa oppimisen kautta. Jos luet ääneen kymmenen kertaa ”hauki on kala”, voit silti hämmästyä siitä että hauki on tosiaankin kala pyrstöineen ja kiduksineen.  Samalla tavalla kristillisen uskon perusasiat olisi ulkoa opettelun sijaan parempi sisäistää oman ymmärryksen ja kokemuksen kautta.

Ulkoläksyjäkin toki rippikoulussa opetellaan edelleen: Herran siunaus, Isä meidän, Kymmenen käskyä... Ne pitävät sisällään uskontomme tärkeimpiä kulmakiviä ja ovat myös yleissivistävää tietoa. Konfirmaatiossa on hyvä osata täräyttää Uskontunnustus ja Isä meidän kuuluvasti, ja esimerkiksi Herran siunaukseen voi olla helpottavaa tarttua ulkomuistista niinä hetkinä, kun elämä on kriisissä, eikä rukoilusta omin sanoin tule mitään. Silti väitän, että ulkoläksyjen muistamista tärkeämpää ovat muistaa ne elämykset ja kokemukset, joita rippikoulu tarjoaa.

Talviriparilla elämyksiä oli tarjolla, kun toimimme ripariporukan kanssa Yhteisvastuun Talvitapahtumassa vapaaehtoisina, tietysti leiriviikon aikana ja riparilaisten esittäessä itse sanoittamaansa laulua konfirmaatiomessussa. Kesäriparilaiset puolestaan esittivät palmusunnuntain kuvaelman messussa ja osallistuivat Vieremän kyläpäiville vapaaehtoisina apulaisina. Rippikoululaiset saivat toivottavasti kokemusta auttamisesta, muiden huomioon ottamisesta, vapaaehtoisuudesta, heittäytymisestä, esiintymisestä, sekä ryhmänä olemisesta ja toimimisesta.

Tietenkään niitä tärkeimpiä ja mieleenpainuvimpia kokemuksia emme me opettajat ja ohjaajat pysty ohjelmalla luomaan. Ripariryhmään tutustuminen, yhteishengen syntyminen, yhdessä hiljentyminen, yhteiset itkut ja ennen kaikkea naurut ovat rippikoulun tärkeintä antia. Rippikoulussa me olemme kaikki Pirjo-pappia lainatakseni ”Jumalan perheväkkee”, yhtä porukkaa.

Laura Kauhanen, nuorisotyönohjaaja

”Me erilaiset pienet tilkut liki toisiamme

nyt ollaan suuri lämmin peitto yhtä Herrassamme.”

(Jaakko Löytty: Tilkkutäkki)