Meneillään on paastonaika. Paastonaika alkaa laskiaistiistain jälkeisestä tuhkakeskiviikosta ja kestää pääsiäiseen. Paastota voidaan monella tavalla, mutta yleensä paastotessa jätetään jotain arkeen kuuluvaa pois. Tänä vuonna on ollut esillä ekopaasto, jossa pyritään välttämään turhaa kulutusta, kierrätetään ja ajatellaan luontoa ja hiilijalanjälkiä. Myös sosiaalisen median käytöstä voi paastota. Paastotessa voi luopua suklaasta tai herkuista kokonaan ja perinteinen paastohan on koskenut erityisesti lihan syöntiä. Paastota voi monella tapaa.

Paaston aikana puolestaan lisätään hiljentymistä, mietiskelyä ja rukousta. Kun luovutaan jostain, jää aikaa itsetutkiskeluun, katumukseen ja Jumalan kanssa seurusteluun.

Vieremän seurakunnassa järjestetään ”virkeyttä ja hartautta paastosta” –iltoja, joihin kutsutaan kaikkia aiheesta kiinnostuneita. Torstaina 12.3. virittäydytään paastoon. Paaston fyysisestä puolesta alustaa TTM Laura Kauhanen ja hengellisestä osuudesta vastaa pappi Pirjo Lyytinen. Perjantaina 20.3 ravitsemusterapeutti Sirpa Nygård antaa käytännön vinkkejä ruokavalion keventämiseen.  Näiden iltojen aikana on mahdollista muodostaa ryhmä, joka paastoaisi seuraavan viikon. Jokainen voi paastota omalla tyylillä mehupaastosta aina ekopaastoon  valintansa mukaan. Ryhmä kokoontuu joka ilta maanantaista 23.3 perjantaihin 27.3. asti. Illoissa keskustellaan ja seurataan paaston etenemistä ja klo 18.45 pidetään kaikille avoin hartaushetki kirkossa. Luennot pidetään seurakuntatalolla ja paastoillat kirkossa alkaen klo 18.

 

Pirjo Lyytinen

kappalainen