Joskus kuulee sanottavan, että seurakunnan työntekijöitä on vaikea tavata. Kirkonmäellä keskenään pyöritte, joku saattaa valittaa. Tänä kesänä Vieremän seurakunnan työntekijät ainakin ovat jalkautuneet yleisiin tapahtumiin. Seurakunnan työntekijöillä oli kesäkuun kyläpäivillä oma soutujoukkue. Menestymisestä ei voida puhua, mutta osallistuminen oli mukavaa. Kannustushuudoissa sanottiin mm "henki kulkee vetten päällä, seurakunta voittaa täällä". Ehkä henki ei kulkenut tarpeeksi hyvin, sillä jäimme viimeiseksi (täpärästi :) ). Aurinkoisena päivänä oli hienoa olla joukossa mukana ja jutella mukavia muiden osallistujien ja kannustajien kanssa. Taidettiinpa joku vakavampikin aihe käsitellä.

Huomenna 31.8. on urheiluhallilla tonkkumin Suomen mestaruuskisat. Lypsykumia heitetään tonkkaan. Seurakunnan työntekijöillä ja - kirpparin vapaaehtoisilla työntekijöillä on joukkueet kisoissa. Päivästä tulee todennäköisesti mieliinpainuva. Tonkkumi on vaikea laji, joten menestys saattaa olla vaatimaton, mutta varmasti kisoissa on hauskaa. Samalla iloisissa merkeissä voi tavata seurakuntalaisia ja jos tarvetta ilmenee niin voi sopia jatkokeskusteluihin aikoja. Ainakin toivottavaa on, että seurakuntalaiset alkaisivat puhua myös tärkeistä asioistaan, kun työntekijät ovat ihmisten keskellä ja helposti tavattavissa. On ymmärrettävää, että seurakunnankin työntekijöitä saattaa olla vaikea lähestyä, jos omassa elämässä on isoja asioita meneillään. Toivottavasti tällaiset elämänläheiset kohtaamiset helpottavat kohtaamisia myös muissa tilanteissa.

Osalla työntekijäistä on vapaapäivä ja osalla työpäivä. Tarkoituksena on kertoa, että olemme palveluammatissa ja meihin voi aina ottaa yhteyttä. Iloisiin kisa tapaamisiin huommenna ja näkemiin ja kuulemiin muulloinkin.

Enkeleitä elämäänne Pirjo-pappi

p.s. kaikki kannustamaan ja osallistumaan myös kilpailuihin